keskiviikko 1. elokuuta 2012

Intohimo

Tervehdys. Tämän blogin elo sai alkunsa vastikään uudelle tasolle nousseesta harrastuksestani - ruoanlaitosta. Tai oikeastaan kyse ei ole vain ruoan laittamisesta, vaan mauista, tuoksuista, väreistä, tunteesta ja ylipäänsä elämästä nauttimisesta. Olen kokkaillut taloudessamme jo 12 vuotta, joten ruoan valmistaminen ei siis ole uusi juttu minulle, mutta n. kaksi kuukautta sitten tapahtui muutamia asioita, jotka sytyttivät liekkiin valtaisan intohimon.

Ensimmäinen ja tärkein vaikuttava tekijä on parantunut mielentilani. Tila, jossa tuntee koko ajan elävänsä elämänsä parasta aikaa ja tulevat päivät, viikot, vuodet tai vuosikymmenet eivät vaikuta tuovan mitään mullistavan ahdistavaa mukanaan. Toisena tekijänä pidän vaimoni kanssa tekemäämme matkaa Andalusiaan, Espanjaan, jossa ensimmäistä kertaa tulin heittäytyneeksi kunnolla makujen maailmaan. Vielä yhtenä ratkaisevana sytykkeenä pidän näkemääni Heston Blumenthalin ruokaohjelmaa, jossa tämä herkkujen alkemisti avasi minulle täysin uuden näkökulman ruoan valmistamiseen. Kerron tästä lisää tulevien viikkojen aikana.

Tässä blogissa tahdon jakaa makukokemuksiani ja elämyksiäni vilpittömän intohimon takaa. Blogin päätähti on ruokakokemus ja sen reseptin jakaminen, mutta sivuan ruokaa ja kaikkea siihen liittyvää mahdollisimman monelta kantilta. Haluan kehittyä tasolle, jossa en kerro sinulle, hyvä lukija, pelkästään mitä pitää ja kuinka paljon laittaa, vaan myös miksi laitetaan. Kerron myös painonhallinnastani, joka on myös kokenut mullistuksen positiiviseen suuntaan 'valaistumiseni' myötä. Seilaan entusiasmin purtilollani suomalaisista perinneruoista Thaimaan katukeittiöihin, haute cuisinesta molekyyligastronomiaan. En voi bittivirtojen kautta tarjota sinulle käsin kosketeltavaa purtavaa, kuten esimerkiksi vaikuttavimmalle inspiraationi lähteelle eli vaimolleni, jolle makunautintoja hivelevän aterian kattaminen on minun yksi tapa osoittaa rakkauttani. Sitä mm. on rakkautta lautasella. Seuraavaan kirjoitukseen dokumentoin ensimmäistä kertaa kokemani makukokemuksen ja toivon siitä olevan sinullekin iloa. Haluan pysyä anonyyminä ja blogiin kirjoitan nimellä Juan.  Nyt lähden nauttimaan kauniista kesäsäästä ja ehkäpä poikkean Hakaniemen Kauppahalliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti